« takaisin

Melkein tuhannen GOLDin mies

Jos haluaa löytää henkilön, joka hallitsee Swegonin GOLD-ilmankäsittelykoneiden sielunelämän poikkeuksellisen hyvin, Juha Hintsa on ehdottomasti eräs kokeneimmista. 

ARElla automaatioasentajana työskentelevä Hintsa laskee nimittäin hoitaneensa yli 900 GOLD-koneen käyttöönoton 17 vuodessa. Tarkkaa määrä hänellä ei ole.

- Noin seitsemän vuotta sitten, kun luovuimme paperisista käyttöönottopöytäkirjoista, laskin, että paperilappusia oli kertynyt täpötäyteen mappiin noin 550. Sen jälkeen tilauksia on tullut tasaisesti, suurimmaksi osaksi tänne Keski-Suomeen, Hintsa kertoo.

 

Keski-Suomessa eniten GOLD-laitteita koko maassa

Merkittävä osa Swegonin ilmankäsittelykoneista on otettu käyttöön eri kouluissa ja oppilaitoksissa Jyväskylässä ja sen naapurikunnissa.

- Keski-Suomessa on varmasti eniten GOLDeja asukaslukuun nähden koko Suomessa.

Käyttöönotto vie ammattilaiselta noin puoli päivää. Hintsan mukaan ei juuri ole väliä, millainen kohde on, sillä käyttöönottoprosessi on aina samanlainen. Swegonin laitteiden syvällisestä tuntemuksesta on tietysti hyötyä.

- Käyttöönoton lisäksi sovitaan aina asiakkaan kanssa käytön opastus, Hintsa lisää.

Kaikkien vuosienkin jälkeen Hintsa myöntää aika ajoin tarvitsevansa tukea Swegonin päästä. Jos ongelmatilanne iskee, hän soittaa yleensä Service-tiimiä vetävälle Hannu Kanniselle.

- Aina olen saanut sitä kautta tarvittavan avun, Hintsa sanoo.

 

Koulutuskuntayhtymällä kymmeniä GOLDeja

Konkari esittelee tyypillistä GOLD-kohdetta Jyväskylän Harjulla Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian lukion tiloissa. Eikä kyse ole mistä tahansa GOLDista vaan jyhkeästä, noin viiden kuution GOLD E RX 60 -laitteesta. Vuonna 2016 käyttöönotettua laitetta käytetään Harjulla lukion liikuntasalien hyvän sisäilman takaamiseen.

Liikuntatunneilla tai iltojen ja viikonloppujen erilaisilla urheiluseurojen peli- ja jumppavuoroilla sisäilma muuttuisi nopeasti raskaaksi ja epämiellyttäväksi, jos ilmanvaihtoa ei olisi suunniteltu oikein.

Gradia on muutenkin luottanut vankasti Swegonin ilmanvaihto-osaamiseen.

- Erilaisia GOLD-koneita on pelkästään tässä samassa kiinteistössä melkein 30, Hintsa kertoo.

Swegon on suunnitellut useiden oppilaitosten ilmanvaihdon uusiksi, viimeksi helsinkiläisellä Pakilanpuiston koululla.