« takaisin

Tarinoita Suomen kesästä

Tarinoita Suomen kesästä, asuntojen kuumuudesta ja siitä miten voimme vaikuttaa siihen

Seppo Kärkkäinen, kavereiden kesken Kärkkäri herää aamulla 05:18 herätyskellon sijaan helvetilliseen kuumuuteen. Yö on ollut tuskainen ja unta analysoiva anopilta lahjaksi saatu älykello kertoo unenlaadun olleen kaikkea muuta kuin se kuuluisi olla terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Olo on sen mukainen.
Seppo on suhteellisen tavallinen suomalainen keski-ikäinen mies. Lievästä ylipainosta, verenpaineesta ja keskivartalolihavuudesta kärsivän Sepon perheeseen kuuluu lähihoitaja Marja-Leenan lisäksi kaksi kouluikäistä lasta, alle kymmenen vuotta vanha farmariauto, sekä labradorinnoutaja Rambo. On kesäkuu ja räntäsateen sijaan Seppo on saanut nauttia muutaman päivän 22-26 asteen lämmöstä täällä pohjolan perukoilla. Koska Sepon mukaan Suomessa ei tarvitse käyttää aurinkorasvaa, on alkukesän porottava aurinko muistuttanut olemassa olollaan Seppoa siten, että naamataulua koristaa pulleiden poskien lisäksi napakasti punoittava nenän varsi ja silmän aluset.
Takaisin aamun heräämiseen.

Vaikka ulkona on ollut yöllä sopivan viileät 13 astetta on koko Sepon talo yön jäljiltä kuin huonosti lämmitetty sauna. Vaikka koronasta johtuva etätyöskentely onkin hieman sekoittanut Sepon ajantajua siitä milloin on arki ja milloin on viikonloppu, ei Seppo mielestään juonut eilen tippaakaan alkoholia, joka selittäisi hikiset lakanat tai tunkkaisen olon pään sisällä.

Kauhea setähiki päällä ja Seppo laahustaa sisällä pelkissä nuhjuisissa kalsareissaan, joihin on yön kuumuudessa muodostunut valmiiksi oravan kokoinen vaahtopallo koska on niin järjettömän kuuma. Seppo avaa sälekaihtimet ja kurkistaa ulos uuteen päivään. Silmille hyökkää kirkas silmiä polttava aurinko, joka saa Sepon ensimmäisenä huokaamaan ääneen ”ei kai taas tänäänkin”. Edessä taas yksi kuuma ja tuskainen päivä talon sisällä. Onko tuttua? Jätetään Seppo hetkeksi tuskailemaan.


Lämpö, kuumuus ja Suomen kesä

700x524_2

 

Rakastan monen suomalaisen tapaan Suomen kesää. Paljon maailmalla matkustaneena olen vahvasti sitä mieltä, että kesä ei ole missään maailman kolkassa niin kaunis kuin se on Suomessa. Jos inisevät pirulaiset eli hyttyset unohdetaan laskuista, mikään ei voita lämmintä kesäpäivää Suomen suvessa, tai hetkiä kesämökin laiturilla auringon laskiessa horisonttiin.

Pitkän talven ja synkkyyden jälkeen on ainakin itselleni henkireikä saada ne vähäiset auringonsäteet kalkinvalkoiseen lärviini, ja nauttia täysillä siitä vähäisestä valosta ja auringosta mitä Suomen lyhyt kesä meille suo. Suomalaiset rakastaa myös saunaa. Mikä onkaan parempaa kun ottaa kesäillassa reippaat löylyt, pulahtaa raikkaaseen ja puhtaaseen järviveteen uimaan, saunan terassilla napata käteen juuri valmistuneet kiuasmakkarat ja nostaa huulille jääkylmä olut. Ei mikään.

Lämpö ja kuumuus on asioita mitä moni meistä arvostaa. On valmis maksamaan maltaita päästäkseen talven kylmien ja pimeiden kuukausien aikana jonnekin kauas lämpöön. Ymmärrän näitä ihmisiä todella hyvin. Sitä suuremmalla syyllä jokainen meistä haluaa nauttia kesästä ja sen tuomasta lämmöstä. Mutta jos asunto, kuten Sepolla, on päivästä toiseen sisälämpötiloiltaan 24-27 astetta ja tuntuma on kuin eläisi huonosti lämmitetyssä saunassa alkaa ”lämmöstä nauttiminen” saada väkisinkin hieman erilaisen merkityksen.

Kyllä Seppo niin mielensä pahoitti kun kesä alkoi ja kuumuus sen mukana. Ei Seppo olisi tarvinnut. Seppo olisi voinut nauttia kesästä.

Haluaisitko kenties myös sinä nauttia kesästä? Luulen että vastauksesi on kyllä. Onneksi meille kaikille ja varsinkin Sepon kaltaisille kuumasta sisäilmasta kärsiville löytyy helpotusta, kun valitsette ilmanvaihtolaitteenne oikein.

 

Swegon automaattinen kesätoiminto ja kesäyön viilennys

700x524

 

Swegon CASA Smart ilmanvaihtokoneiden älykäs kesätoiminto säätelee ilmanvaihtoa automaattisesti jotta lämpötila asunnossa pysyisi miellyttävänä. Lämpiminä päivinä lämmönvaihdin hyödyntää viileää sisäilmaa ja viilentää sen avulla sisään tulevaa lämpimämpää ulkoilmaa.

Yöaikana lämmönvaihdin ohitetaan ja asunto viilennetään raikkaalla ulkoilmalla. Kaikesta huolehtii edistyksellinen Smart-automatiikka, joka on säädettävissä asukkaan toiveiden mukaiseksi. Lämpötilaeroja ja lämmönvaihdinta älykkäästi hyödyntämällä saadaan taloudellista mukavuusviilennystä lähes ilmaiseksi. Mikäli asunnossa on kylmävesipiiri (esim. maakylmä), voidaan tulo/poistoilmakanavaan asentaa erillinen viilennyspatteri tuottamaan tehokasta viilennystä asuntoon. Ilmanvaihtolaitteen ohjausjärjestelmä ohjaa tuloilman lämpötilaa automaattisesti.

Seponkin tapauksessa apu löytyy helposti lähimmältä Swegon ilmateknikolta. Swegon ilmateknikoiden yhteystiedot löydät helposti nettisivujen kautta osoitteessa https://www.swegon.com/fi/kuluttajille/   Voit jättää tarjouspyynnön juuri sinua lähimpänä olevalle Swegon-Ilmateknikolle uudesta ilmanvaihtokoneesta avaimet käteen asennettuna ja keskittyä nauttimaan kesästä ja viileämmistä öistä.


Älä kärsi Sepon tapaan kuumuudesta, vaan nauti täysin siemauksin Suomen kesästä valitsemalla asuntoosi Swegon CASA- ilmanvaihtokone

Lämmintä ja aurinkoista kesää kaikille asiakkaillemme ja muillekin artikkelin lukijoille toivottaen Sami Pihlainen, Oy Swegon Ab
Liiketoimintapäällikkö, Asuntoilmanvaihto