« takaisin

Mikä mahdollistaa liiketoiminnan COVID-19-epidemian keskellä - kokemuksia Pohjois-Italiasta!

Pohjois-Italiassa, yhdellä maailman ankarimmista COVID-19-alueista, Swegonin jäähdytyslaite- ja lämpöpumpputehdas jatkaa toimintaansa. Tehdas pysyy avoinna omistautuneiden työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden sekä erilaisten luovien ratkaisujen ansiosta. Nyt kun kansalliset ja kansainväliset viranomaiset määräävät erilaisia rajoituksia ja ohjeita kaikkialla maailmassa, olemme pyytäneet toimitusjohtaja Massimo Boischioa jakamaan neuvoja viimeaikaisista kokemuksista - mitkä konkreettiset perustoimenpiteet mahdollistavat toiminnan jatkamisen Koronaviruksen keskellä?

  1. Turvallisuus ensin - työntekijöidemme ja kumppaneidemme terveys ja hyvinvointi ovat luonnollisesti tärkein asia meille. Tällaisessa tilanteessa käy hyvin selväksi, kuinka riippuvaisia olemme ​​kaikista yhteiskunnan eri osista ja kyvystä työskennellä yhdessä. Ihmisten hyvinvointi on kaiken perusta. Joten keskittyessämme työntekijöidemme suojelemiseen suojelemme epäsuorasti myös heidän perheitään ja ympäröivää paikallista yhteisöä - mikä on meille välttämätöntä, jotta voimme jatkaa toimintaamme.

 

  1. Korona-työryhmä - Swegonin delegoidussa yritysrakenteessa on korkea autonomian taso, joka mahdollistaa nopean päätöksenteon paikallisella tasolla. Tämän lisäksi olemme perustaneet erityisen Korona-työryhmän, jolla on vastuu päivittää viralliset ohjeet jatkuvasti tilanteen muuttuessa ja toteuttaa niitä nopeasti ja tehokkaasti.

 

  1. Hygieniastandardit - olemme todella pyrkineet tunnistamaan, kuinka voimme välttää viruksen leviämisen omassa työympäristössämme. Käsien pesu ja siivouksen tehostaminen on hyvä alku, mutta meidän on myös ajateltava askelta pidemmälle tarpeettomien tartuntapisteiden poistamiseksi. Olemme jopa poistaneet ovia, elleivät ne ole paloturvallisuuden vuoksi tarpeellisia, jotta henkilöstö ei koskettaisi ovenkahvoja.

 

  1. Helpota etäisyyden ottamista - terveysviranomaisten suosittelema 1 metrin etäisyyssääntö on tehokas tapa estää viruksen leviämistä. Se voi kuitenkin tuntua hankalalta ja joskus ihmiset yksinkertaisesti unohtavat sen. Me vähensimme toimistossa työskentelevien määrää etätöillä ja kasvatimme toimistossa työskentelevien työpisteiden etäisyyttä toisistaan. Kaksinkertaistimme ruokasalin vuorot rajoittaaksemme samaan aikaan ruokailevien ihmisten määrää ja lisäsimme punaiset välimatkamerkinnät ruokatilan lattiaan, jotta ihmiset muistavat etäisyyssäännön.

 

  1. Tiedota, tiedota, tiedota - muistutamme työntekijöitämme kaikista uusista rutiineista ja hygieniastandardeista säännöllisesti sähköpostin avulla, sen lisäksi ympäri tehdasta on lisätty erilaisia näyttöjä ja infokylttejä.

 

  1. Tehdastilojen suojaaminen - tämä saattoi tuntua liioittelulta muutama viikko sitten, mutta meillä on erittäin tiukat määräykset jotta kukaan ulkopuolinen ei pääse sisälle tehdastiloihin! Esim. kuljetushenkilöstöä varten on asennettu erilliset wc-tilat tehtaan ulkopuolelle.

 

  1. Luo palomuureja organisaation sisälle - jos ensimmäisen puolustuslinjamme murtuu, haluamme vaikeuttaa viruksen leviämistä edelleen. Siksi olemme jakaneet työntekijämme erillisiin ja itsenäisiin ryhmiin. Ryhmien toiminta on aikataulutettu niin, että ne eivät kohtaa ruokaloissa, pukuhuoneissa ja niin edelleen. Yleensä rohkaisemme seurustelua joukkuehengen rakentamiseksi, mutta tällä hetkellä meillä ei ole varaa jättää mitään varotoimia käyttämättä.

 

  1. Suhtaudu vakavasti – olemme nähneet miten tautipesäke on kehittynyt Pohjois-Italiassa ja tiedämme, että asetettuja määräyksiä on toteutettava myös käytännössä. Meidän on tehtävä kaikille selväksi, että tämä on totisinta totta ja että jokainen ohje on otettava tosissaan, vaikka ne kuulostavat rajuilta verrattuna siihen mihin olemme tottuneet.

 

Massimo Boischion ja hänen kollegoidensa Italian kokemuksista oppimalla ja samalla paikallisiin olosuhteisiin sopeutumalla, kaikki 16 Swegonin tuotantoyksikköä ympäri maailman, sekä myyntikonttorit, teknisen palvelun yksiköt ja pääkonttorit, ovat kaikki sitoutuneet taistelemaan määrätietoisesti COVID-19 -epidemiaa vastaan ja pyrkivät kaikin keinoin pitämään tärkeät toimintomme käynnissä!

Päivitys 21.4.2020: Italian viranomaiset päättivät 23. maaliskuuta asettaa koko maan tehdastuotannon 27.3. alkaen väliaikaiseen työnseisaukseen. Tämä vaikutti myös Cantaranaan, mutta tehdas oli koko ajan täysin toimintavalmiina ja jatkoi tuotantoa heti kun viranomaiset alkoivat purkaa rajoituksia. Tehdas toimii taas siis normaalisti.