« takaisin

Swegon Group Ab:n uusi toimitusjohtaja on Andreas Örje Wellstam

Andreas Örje Wellstam (45) siirtyi sijoitusyhtiö Latourista Swegonille vuonna 2012. Swegonilla hän on toiminut useissa eri johtotehtävissä kuten talousjohtajana ja eri liiketoiminta-alueiden johtajana.

Andreas korvaa toimitusjohtaja Hannu Saastamoisen 01.09.2020 alkaen. Jättäessään johtajuuden Hannu Saastamoinen muuttaa takaisin kotimaahansa Suomeen pysyen kuitenkin Latourilla, Bemsiq-konsernin hallituksen jäsenenä, sekä strategisten projektien neuvonantajana.

”Swegonin hallituksella on ilo kertoa, että Andreas Örje Wellstam nimitetään Swegonin uudeksi toimitusjohtajaksi. Andreas täyttää kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat olleet keskeisiä vaatimuksia rekrytointiprosessin aikana. Hän on arvostettu johtaja, jolla on vahva pyrkimys rakentaa menestyviä yrityksiä kansainvälisessä ympäristössä. Visionaarisella lähestymistavalla ja keskittyen vahvasti kasvuun”, kertoo Latourin CEO Johan Hjertonsson, Swegonin hallituksen puheenjohtaja.

 

Andreas Örje Wellstam_S_profiilikuva

”Olen innoissani ja on kunnia ottaa vastaan ​​Swegonin toimitusjohtajan rooli. Swegon Group Ab on
kasvanut Hannu Saastamoisen ohjauksessa kannattavasta pohjoismaisesta ilmanvaihtoyrityksestä vahvaksi ja menestyväksi kansainväliseksi sisäympäristöratkaisujen toimittajaksi, jonka liikevaihto on 6 miljardia Ruotsin kruunua. Olen myös innokas nostamaan Swegonin seuraavalle tasolle jatkaen järjestelmäratkaisujen kehittämistä, jotka tarjoavat terveellisiä ja viihtyisiä sisäympäristöjä, sanoo Andreas Örje Wellstam.

”Swegon oli Hannu Saastamoisen johdolla erittäin vahva, kehittyvä ja menestyvä yritys, jolla on hyvät mahdollisuudet kasvuun myös tulevaisuudessa. Olen vakuuttunut siitä, että Swegon jatkaa menestyvää matkaansa”, kertoo Johan Hjertonsson. 

Göteborg 17.elokuuta 2020 INVESTMENT AB LATOUR 
Johan Hjertonsson, CEO Latour ja hallituksen puheenjohtaja, Swegon

Lisätietoja:
Johan Hjertonsson, CEO Investment AB Latour +46 702 29 77 93
Hannu Saastamoinen, CEO Swegon +46 725 35 50 11
Björn Erlingsson, CHRO Swegon +46 703 013 78

 

LinkedIncoverimage S