« takaisin

Propaani on jäähdyttämisen tulevaisuuden ratkaisu

Propaani, jota käytettiin jäähdyttämiseen ensimmäistä kertaa jo sata vuotta sitten, on palannut aikamme kuumimmaksi kylmäaine. Se ei ole haitallista otsonikerrokselle, se ei kiihdytä ilmastonmuutosta ja sillä on erinomaisia termodynaamisia ominaisuuksia.

Ilmastoinnin ja jäähdyttämisen varhaisina aikoina käytettiin luontaisia kylmäaineita, kuten propaania, ammoniakkia ja rikkidioksidia. Kun syttymättömät ja myrkyttömät synteettiset kylmäaineet oli keksitty 1920-luvulla ja sen jälkeen, vähittäinen muutos käynnistyi. Vuosien varrella otettiin käyttöön kloorifluorihiilivety eli CFC-yhdisteet, HCFC-yhdisteet ja fluorihiilivedyt (HFC kuten R410A).

1980-luvulle tultaessa tutkijat havaitsivat, että keinotekoiset jäähdytysaineet aiheuttavat vakavaa tuhoa otsonikerrokselle, mikä johti CFC- ja HCFS-yhdisteiden kieltämiseen. Muutama vuosi myöhemmin todettiin, että fluorihiilivedyillä on vakavia ilmastonmuutosta kiihdyttäviä vaikutuksia.

Viime aikoina jopa aivan uusimman sukupolven HFO-kylmäaineilla eli osittain halogenoiduilla hiilivedyillä on todettu olevan mahdollisia kielteisiä terveysvaikutuksia, sillä ne saattavat hajota trifluorietikkahapoksi (TFA).

 

Aivan ensimmäiset jäähdytysaineet

Tämän kaiken jälkeen teollisuudessa on ymmärretty, että uusien keinotekoisten kylmäaineiden kehittäminen ei voi olla kestävä ratkaisu. Tutkijat ovatkin tehneet täyskäännöksen ja palanneet aivan ensimmäisiin kylmäaineisiin, erityisesti propaaniin eli R-290:een.

Propaani, C3H8, on nestekaasu ja hiilivedyn sivutuote, jota voidaan erottaa öljyn- ja maakaasun jalostuksen yhteydessä tislaamalla. Se on ilmanpaineessa ja normaalissa ympäristön lämpötilassa kaasumaisessa olomuodossa. Korkeassa paineessa se kuitenkin nesteytyy. Propaania käytetään laajasti esimerkiksi grilleissä ja keittimissä mutta myös esimerkiksi linja-autojen, trukkien, taksien ja jäänhoitokoneiden polttoaineena.

 

Propaanilla on erinomaiset termodynaamiset ominaisuudet

Propaani on edullista, saatavuus on hyvä ja sitä esiintyy luonnossa, mutta sillä on myös erittäin hyvät termodynaamiset ominaisuudet jäähdytykseen.

Propaania voidaan myös käyttää useissa erilaisissa laitteissa. Sitä käytetään jo jäähdytysaineena esimerkiksi supermarkettien kylmäkaapeissa ja kotien jääkaapeissa tai siirrettävissä ilmastointilaitteissa.

Jos propaania vuotaa ilmaan, se ei tuhoa otsonikerrosta eikä kiihdytä ilmastonmuutosta. Propaani on myös myrkytöntä toisin kuin esimerkiksi ammoniakki.

 

Propaani on tulevaisuuden ratkaisu

Propaanin puolesta puhuu myös se, että kyse on tulevaisuuden ratkaisusta. Synteettisiä jäähdytysaineita koskevat viranomaismääräykset ovat tiukentuneet viime vuosina, ja sääntelyä tai jopa kieltoja on tulossa lisää. Nämä rajoitukset eivät tule koskemaan propaania, koska sitä esiintyy luonnossa. Toisin sanoen eräs maailman ensimmäisistä jäähdytysaineista on osoittanut olevansa yksi parhaista. Propaani on tullut jäädäkseen.

 

Propaani on osa vihreää siirtymää

Tämän kaiken takia Swegonissa panostetaan voimakkaasti propaanipohjaisiin ratkaisuihin. Me paitsi kehitämme tuotteita mutta myös tuemme teollisuuden vihreää siirtymää. Voidaksemme johtaa teknologista muutosta omalla alallamme, kehitämme parhaillaan verkko-oppimiskokonaisuutta ja suuntaviivoja propaanin turvalliselle käyttämiselle jäähdytysaineena.

Propaani on kiistatta vihreän siirtymän tärkeimpiä osatekijöitä.

 

Propaania käytetään Swegonin uusissa BlueBox GEYSER Sky -ilma-vesilämpöpumpuissa. Katso GEYSER Sky -video:

 

Lisätietoja jäähdytys- ja lämmitystuotteistamme saat Business Unit Manager Maria Taimiselta.

 

Yhteystiedot:

Maria Taiminen

040 524 2688

etunimi.sukunimi@swegon.fi

 

Muiden Swegonin Suomen asiantuntijoiden yhteystietoja löydät täältä.